Kapakanmäki lähtee rohkeasti uuteen suuntaan

Julkaistu 11.07.2018

Tuuloksen Kapakanmäellä kaikuu vasaran pauke ja sisätiloissa haisee maali. Joka vuosi tiloihin on tehty remonttia, joista osa näkyy selvemmin asiakkaalle ja osa vähemmän. Tämän vuoden remontti kuitenkin näkyy. Pihalle tehdään terassia, jonka idea syntyi remonttia tehdessä työmiehiltä. Myös lavaa uudistettiin tilavammaksi. – Kilpailemme samoista artisteista festareiden kanssa, joten lavan pitää olla saman mallinen. Artisteilla on valmis setti tehty koko kesäksi eikä sitä helpolla muuteta, toteaa omistaja Kari Lehtonen. Yleisö haluttiin kuitenkin pitää lähellä, joten lavaa ei korotettu. Seinät saavat uutta väriä ja lattiaa on suoristettu. Musiikki kuuluu jatkossa terassille ja bändiä voi seurata sieltä käsin. Kari Lehtonen on pyörittänyt toimintaa vuodesta 2007, mutta on ollut mukana jo housun lahkeesta asti. Isä Tapio myy edelleen lippuja ja koko perhe osallistuu paletin pyörittämiseen. – Se on tehty lapsille selväksi, että tästä saadut rahat käytetään heihin. Niillä rahoilla voimme matkustella ja mahdollistaa harrastamisen. Ei tätä voisi tehdä, ellei olisi perheen tukea. Nyt on onneksi tullut mukaan Joe Lunnas, jonka kanssa voidaan ideoida ja jakaa hommia, huokaisee Lehtonen, joka käy palkkatyössä muualla.

– Kilpailemme samoista artisteista festareiden kanssa, joten lavan pitää olla saman mallinen. Artisteilla on valmis setti tehty koko kesäksi eikä sitä helpolla muuteta, toteaa omistaja Kari Lehtonen.

Tanssilavana tunnettu Kapakanmäki on auki ympäri vuoden. Lavakausi on huhti-lokakuun ajan, sen ulkopuolella järjestetään yksityistilaisuuksia, stand upia, pikkujouluja ja muita tilaisuuksia. Tänä kesänä perinteinen tanssilava lähtee rohkeasti uuteen ja tuntemattomaan. Viljapeltojen keskelle maalaismaisemaan saapuvat hevibändit Sonata Arctica ja Amorphis. Ennakkolipunmyyntiä tarkastellen vastaanotto on ollut hyvää. Popedan ja Juha Tapion suhteen voi myös olla huojentunein mielin, vaikka ihmiset eivät vielä olekaan tottuneet ostamaan lippua etukäteen. – Välillä sattuu niinkin, että joku käy joka päivä kahvilla kioskissa, jossa lippuja myydään. Etukäteen on tiedossa, että tiettynä päivänä lähdetään Kapakanmäelle, mutta lippua ei vaan tule ostettua. Sieltä ne sitten mulle soittelevat jonosta, nauraa Lehtonen.

Kävijöiden ikähaitari riippuu paljon esiintyjästä. Tansseissa kävijät ovat 18-70-vuotiaita. Neljänsuoraa ja Taikakuuta katsomaan tulevat ovat pääsääntöisesti nuoria naisia. Tulijoita on noin 200 kilometrin säteeltä. Tanssikursseille tulee myös nuoria, jos vetäjä on tarpeeksi karismaattinen.

Suosittu Nostalgia-ilta keksittiin vahingossa. Vuonna 2006 lähti kesken tanssien sähköt. Yksi työntekijöistä ajoi koko ajan autolla Kapakanmäen ja Lehtosten kodin väliä kuljettaen kahvia, toinen kantoi vessaan vettä, paikallinen kauppa tyhjennettiin lyhdyistä ja kynttilöistä valon saamiseksi. Kun valot palasivat yhden aikaan yöllä, yleisö buuasi. Nostalgia-illassa henkilökunta pukeutuu vanhoihin vaatteisiin, tanssiparketille tehdään pussauskoppi ja pihan täyttävät museoautot. Aikajännettä ei ole määritelty, mutta mahdollisimman vähän nykyaikaa halutaan mukaan.

Uuteen suuntaan lähtiessään Kapakanmäki saa vetoapua myös Linnan Kehityksen tapahtuma-asiantuntija Juuso Niemiseltä. Tutustu ohjelmaan Kapakanmäen sivuilla.

Kirjoittaja

  • Linnan Kehitys Oy

    blogi

    010 524 3261

Jaa LinkedInissä

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö, anna meille palautetta tai vinkkaa hyvästä kehityskohteesta.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

@

Ei aktiivisena viimeaikoina