Hämeen Mafia

23.-24.5.2019

Hämeen Mafian sukukokous suuntaa katseensa eteenpäin, kohti mahdollisuuksia. Kahden päivän aikana tarjoamme sinulle ohjelmaa ja puhujia valtakunnan tason huipulta  – viihdettä unohtamatta.

Sukukokouksen perinteisiin kuuluu, ettei ohjelman sisältöä tai paikkaa kerrota etukäteen – näin myös tällä kertaa. Sukuun ovat tervetulleita kaikki Hämeenlinnan seudun yritykset ja toimijat. Suku kutsuu sinut mukaan verkostoitumaan ja saamaan uusia ideoita. 

Aina jotain vanhaa – jotain uutta – jotain armotonta!

Vuoden 2019 ohjelma ja ilmoittautuminen

Varmista paikkasi vuoden odotetuimmassa verkostoitumistapahtumassa! 

Sukukokouksen perinteisiin kuuluu, ettei torstain ohjelman sisältöä tai paikkaa kerrota etukäteen – näin myös tänä vuonna. Mutta perjantain uusittu ohjelma on täynnä bisnestä ja verkostoitumista, sillä luvassa on neljän tunnin ajan puheenvuoroja mm. yrityksen kasvusta, markkinoinnista, työvoimasta ja ekosysteemeistä.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu

OHJELMA

23.5. torstai

Klo 12.00 Bussit lähtevät Hämeenlinnasta torilta
”Sukukokous” – kolmen tunnin laadukas seminaari ajankohtaisista aiheista
Klo 18.30 Silja Europa lähtee Helsingistä, majoittuminen hytteihin
Klo 20.30 Kuohuviinitarjoilu ja buffet-päivällinen ruokajuomineen, Grande Buffet -ravintola (kansi 8)
Klo 22.00-00.00 SalakapakkaLIVE!, Moonlight Bar & Disco (kansi 7)

24.5. perjantai

Klo 7.00-10.00 Buffet-aamiainen, Grande Buffet -ravintola (kansi 8)

Klo 9.30-13.30 Mafia goes Business!
(kokouskansi 12)

Ohjelmassa on ajankohtaisia teemoja, mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä bisnestapaamisia. Haluamme tehdä tapaamisten sopimisen helpoksi ja tarjoamme käyttöösi Brella- verkostoitumistyökalun, jonka avulla pääset ennakkoon tutustumaan osallistujiin sekä ehdottamaan tapaamisia. Brella avataan 2-3 viikkoa ennen tapahtumaa ja ilmoitamme siitä sinulle sähköpostitse.

Klo 9.30-10.00 Buustia päivään Konsta Hietasen livemusiikin tahdissa

Klo 10.00-11.00 Osaavaa työvoimaa Hämeeseen – miniseminaari
Jussi Eerikäinen, Hämeen Kauppakamari | Arto Ruhala, Koulutuskeskus Tavastia
Työvoima – keskustelupaneeli

Rinnakkaisohjelmat:
Klo 11.00-11.30 Hyria Business Institute bisnesdemo: ”Digitaalisuus muuttaa liiketoimintaa – Hyppää mukaan”
Klo 11.00-11.30 EY – Yrityksen kasvun seitsemän ajuria

Klo 11.30-12.30 Ekosysteemi – miniseminaari: Ajankohtaista asiaa Hämeenlinnassa käynnistyneestä ekosysteemityöstä.

Rinnakkaisohjelmat:
Klo 12.30-13.00 Hyria Business Institute bisnesdemo: ”Kilpailuedun kirkastaminen ja palvelukokemuksen rikastaminen”
Klo 12.30-13.00 EY – Yrityksen kasvun seitsemän ajuria

Klo 14.15 Buffet-lounas ruokajuomineen, Grande Buffet -ravintola (kansi 8)
Klo 16.00 Laiva saapuu Helsinkiin ja kotimatka alkaa

Hyttiluokat ja hinnat

De Luxe 1:lle 385 €/hlö
De Luxe 2:lle 285 €/hlö
A-luokka 1:lle 260 €/hlö
A-luokka 2:lle 220 €/hlö
B-luokka 1:lle 239 €/hlö
B-luokka 2:lle 209 €/hlö

Hinta sisältää ohjelman ja kuljetukset, laivamatkat valitussa hyttiluokassa, kuohuviinilasillisen sekä buffet –päivällisen ja buffet-lounaan ruokajuomineen, meriaamiaisen A-B-luokassa, erikoisaamisen De Luxe -luokassa.

HUOM! Varattavissa muutamia Executive suite –luokan hyttejä. Varaukset suoraan Häme-Matkat Oy, mafia@hame-matkat.fi tai puh. 03 675 9331.

ILMOITTAUDU MUKAAN >>

Ilmoittautuminen päättyy 12.5.2019.

Lisätietoja hyttivarauksista ja laskutuksesta
Häme-Matkat Oy
Arjaliisa Arra
mafia@hame-matkat.fi
puh. 03 675 9331

Matkalla tarvitaan passi tai EU-henkilökortti. Suosittelemme myös matkavakuutusta.

Sulje

  • Lisätietoja tapahtumasta

    Linnan Kehitys Oy, Ville Viholainen p. 050 476 5832, ville.viholainen@linnan.fi

  • Lisätietoja hyttivarauksista ja laskutuksesta

    Häme-Matkat Oy, puh. 03 675 9331, mafia@hame-matkat.fi

  • Lisätietoja yhteistyömahdollisuuksista

    Linnan Kehitys Oy, Ville Viholainen p. 050 476 5832, ville.viholainen@linnan.fi

  • Seuraa tapahtumaa Facebookissa

Yhteistyössä 2019

Tarjoamme yhteistyökumppaneille mahdollisuuden tuottaa ainutlaatuisia elämyksiä ja hyödyntää yli 300 osallistujan potentiaali. Mahdollisuuksia on monia, ideoidaan yhdessä yrityksesi näköinen kokonaisuus.

Ota yhteyttä:
Ville Viholainen, +358 50 476 5832, ville.viholainen@linnan.fi

Mukana yhteistyössä

Linnan Kehitys Oy

Tapahtuman järjestäjä. Olemme Hämeenlinnan kaupungin elinkeinoyhtiö. Toiminnallamme lisäämme Hämeenlinnan tunnettuutta ja taloudellista kasvua.
www.linnan.fi

Hämeenlinnan kaupunki

Hämeen ammattikorkeakoulu

HAMK on soveltavan tutkimuksen ja työelämää uudistavan osaamisen korkeakoulu. Se on rohkea ja luova uudistaja, vaikuttava toimija ja tuloksen tekijä. HAMK on yhteiskunnalle tärkeä sekä toiminta-alueensa kehittymisen kärki.

HAMK on kansainvälisesti ja kansallisesti verkostoitunut, kumppanuuteen sitoutunut korkeakoulu. HAMKista valmistuneet opiskelijat ovat työelämässä haluttuja osaajia ja globaalisti sekä kehittävällä työotteella toimivia luovia ongelmanratkaisijoita. Soveltava tutkimuksemme tuottaa elinvoimaa, kestävyyttä ja hyvinvointia. HAMK hyödyntää tehokkaasti teknologian tuomat mahdollisuudet koulutuksen ja tutkimuksen laadun ja tuloksellisuuden parantamiseksi. HAMKin neljä tutkimusyksikköä ovat HAMK Bio, HAMK Edu, HAMK Smart ja HAMK Tech.
www.hamk.fi

Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamari on vahva alueellinen tomija, jonka tehtävänä on edistää toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, yrittäjyyttä, tervettä kilpailua, kansainvälistymistä ja markkinataloutta, valvoa toiminta-alueensa elinkeinoelämän yhteisiä etuja sekä edistää elinkeinoelämän ja viranomaisten välistä yhteistoimintaa.
http://www.hamechamber.fi

Koulutuskuntayhtymä Tavastia & Vanaja Koulutus Oy

TAVASTIA on kolmen koulutussuunnan kuntayhtymä, joka tarjoaa ammatillista ja yleissivistävää koulutusta sekä vapaan sivistystyön koulutusta ja harrastustoimintaa kaikille ikäryhmille. Ammattiopisto Tavastia, Vanajaveden Opisto ja seudun neljä lukiota; Kauriala, Lyseo, Lammi ja Parola takaavat osaavan oppimis- ja harrastusympäristön eri ikäisille kansalaisille.

Vanaja Koulutus Oy yrittäjien yhteistyökumppanina järjestää kortti-, täydennys- ja tilauskoulutusta sekä työvoimakoulutusta yhteistyössä Ammattiopisto Tavastian ja Vanajaveden Opiston osaavan henkilökunnan kanssa.
www.kktavastia.fi

Olvi Oyj

Olvi on ainoa itsenäisenä suomalaisena 1800-luvulta säilynyt panimo. Suomalainen Olvi luo positiivisia makunautintoja. Olvi on valmistanut juomia jo 138 vuoden ajan Iisalmessa, ja nykyisin yhtiö toimii paikallisesti Suomessa, Valko-Venäjällä ja Baltian maissa.
www.olvi.fi

Lisäksi yhteistyössä:

Ernst & Young Oy

EY on maailmanlaajuisesti toimiva liikkeenjohdon ja taloushallinnon asiantuntijaorganisaatio. Toimimme 152 maassa ja palveluksessamme yli 260 000 asiantuntijaa. Laajan verkostomme ansiosta kykenemme tuomaan viimeisimmät toimialatiedot ja –näkemykset myös teidän käyttöönne. Henkilöstömäärämme Suomessa on yli 800 ja toimimme 23 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Tilintarkastusasiakkainamme on lukuisia kasvuyrityksiä sekä perhe-, omistaja- ja yrittäjävetoisia yrityksiä. Lisäksi tilintarkastusasiakkainamme on yli 30 pörssinoteerattua yritystä, useita valtio-omisteisia yhtiöitä, sekä monia merkittäviä kotimaisia ja kansainvälisiä yrityksiä. Tilintarkastusasiakkainamme on 24 % Suomen top-1000 yrityksistä.

EY:llä on vankka kokemus kasvun nopeuttamisesta. Yli kolmen vuosikymmenen ajan EY on ollut auttamassa yrityksiä kasvamaan. Olemme maailman johtava toimija yrittäjien avustamisessa ja neuvonannossa. Meillä on markkinoiden paras kokemus, asiantuntemus ja näkemys yritysten kasvun nopeuttamiseksi. Varmistaaksemme asiakkaidemme kasvupyrkimysten onnistumisen, meille on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää asiakasyrityksen nykytila ja tulevaisuuden suunta. Asiakkaidemme agendan ymmärtäminen on myös ehdottoman tärkeää, jotta pystymme tarjoamaan lisäarvoa tuottavan tilintarkastuksen. Olemme kiteyttäneet vahvan osaamisemme ”EY 7 Drivers of Growth” –työkaluksi. Se on uniikki viitekehys, jonka avulla asiakkaamme pystyvät järjestämään ja tasapainottamaan kyvykkyytensä siten, että ne tukevat heidän kasvustrategiaansa.
www.kasvuvoimaa.ey.fi

EURES

EURES on kattava eurooppalainen yhteistyöverkosto ja laadukas julkinen palvelu, jonka avulla työnantajat ja työntekijät kohtaavat helpommin koko Euroopan alueella. EURES-palvelut sisältävät myös organisaatiolle suunnattuja koulutus- ja valmennuspalveluita, jotka vastaavat tämän päivän kansainvälistyvän työelämän haasteisiin. Esimerkiksi Työpaikkasuomi ja -ruotsi kielikoulutus, joka tuo räätälöidyn kielikoulutuksen työpaikoille. Koulutus parantaa ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden valmiuksia selviytyä suomen tai ruotsin kielellä työssään sekä tukee työntekijän ammatillista osaamista ja integroitumista työyhteisöön. Koulutus on julkisin varoin tuettua ja työnantaja maksaa 30–50% koulutuksen kokonaishinnasta.
www.te-palvelut.fi/eures

Hyria Business Institute

Hyria Business Institute Oy on monipuolista liike-elämän asiantuntijaosaamista tuottava verkosto, jonka toimialue on Häme ja Uusimaa. Palveluita tuottaa huippuasiantuntijat yritys- ja liike-elämän eri osa-alueilta. Verkostolla on vankka kokemus ja näyttö menestyksestä työelämässä ja kattava koulutus oman osaamisen perustana. Palveluillamme kehitämme liiketoimintaa ja huippuosaamista ”out of the box”-ajattelua hyödyntäen. Mahdollistamme osaamisen sekä hyvinvoinnin kasvun yksilötasolla, työyhteisöissä ja yrityksissä. Toimimme asiakkaidemme kanssa yhdessä, palvelumuotoillen. Avainsanoja palvelutuotannostamme: johtaminen ja sen eri toimintamallit, lean, digitalisaatio, teknologia, kasvu, strategia, vienti, brändi, myynti, markkinointi, kansainvälisyys, viestintä, taloushallinto.
www.hbi.fi

Esittelypiste kokouskannella pe 24.5.

Taaleri

Voit omistaa avullamme, voit omistaa kanssamme ja voit omistaa meitä. Omistajuus kuuluu kaikille.
www.taaleri.com

Ilmoittautuneet

Katso ketkä ovat ilmoittautuneet. Mukana on jo 100 yritystä! 

Mukana 2019

Hämeen Mafia 2019 tapahtumaan ilmoittautuneet yritykset

Isännöinti Kuvaja Oy Kaisan Kukka Oy
Hämeenlinnan kaupunki Pihlajalinna Hämeenlinna
EL DesignMedia Adecco Finland Oy
Opineo Vanajanlinna
Kultaperho Oy Vercon Oy
Buusti Tmi Tero Lahti
Recure Baas It-Palvelu Oy
LähiTapiola Private Banking REIM Hämeenlinna Oy
Minpack & Naisdesign Original Sokos Hotel Vaakuna
Integral Oy Kontio
Hämeenlinnan Kotijoukkue Oy RG Import Oy
PmLashes Työpalvelu Voima
Feeling1 Oy Landtek Finland Oy
Terveyden keskus Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri
Raksa Ässä Oy Markkinointiviestintä 42
Määrämitta Oy Tmi Leila Land
Stark Infra Häme ry
K-Supermarket Hätilä Vekka Invest Oy
Tmi Tanja Rastas Hopeajaloste
Kidday Ltd Parooninmäen Moukari Oy
Hämeen Lukko Koulutuskuntayhtymä Tavastia
Vanajan Koulutus Oy Fysio ProLine
Tähtitarkastus Oy Artemis City Spa
Tavastia Capital Oy Viihdemoguli Oy
Tarkkalan Kuljetus Oy Sarka Design
Katinalan lihakauppa Mikrolinna Oy
Consti Talotekniikka Oy Kauppakeskus Willa
LähiTapiola Loimi-Häme Olvi Oyj
Karimo Oy Kiipulasäätiö
Urakointi Kaise Oy Hämeenraitti / Leader Linnaseutu
RentoMe HTT 5 High Tech Tubing Oy
Taaleri Varainhoito Damstahl Oy
Rengon Pitopalvelu Oy Hyvinvointia hieroja Helena Vilen
Parolantien Kukkapalvelu Firmaveistämö Oy
Ajan Koru Oy Ilmapojat Oy
Martela-keskus, Häme 10 Oy Handelsbanken
Unispe Oy Maavakio Oy
fitSTATION Oy YIT Suomi Oy
iLOQ Oy Kehobalanssi
Suomen Tapettimestarit Oy Isännöinti Hovila
Café Kukko Tavastia Isännöinti Oy
Dali Oy Frank & Vekka Oy
Enicare Oy Koti-in Oy
Hämeen ammattikorkeakoulu Mianet Oy
HPK Liiga Oy Grano Oy
Elinvoimaa Hämeeseen ry Kiipulasääätiö
Suomen Osaamistalo Oy Liikkuva Suomi
Kuurojen Palvelusäätiö, Työkeskus Sampola Työvoiman liikkuvuus Euroopassa
Metallisorvaamo Veijalainen Oy Atea Finland Oy
Hyria Business Institute Oy Centerfield Team Finland Oy
Go On Hämeenlinna Hämeen Asennustyö Oy
Praecom Oy Upto Oy
IT4B Partners Oy Hämeen kauppakamari
Optu Oy Delete Oy
Viestintä Manninen Elenia Lämpö Oy
Trilli Oy Lindström Oy
Fysio ProLine Lasten Liikunnan Tuki ry
Parturi-Kampaamo Voogi Hämeen Kodin- ja Kylmäkonehuolto Oy
KasCap Oy EURES – osaajia Euroopasta
Onnellinen Mies Oy Hämeen liitto
Icopal Katto Oy Ernst & Young Oy
KPMG Oy Ab Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Tawastia Optiikka Oy/Specsavers Hämeenlinna Kauneushoitola Evelyn
Hämeen TE-toimisto Hämeen Lukko Oy
M3 Logistiikka Oy Isännöinti Eliel Oy
Turenki Resorts Oy SARDN Creative Agency Oy
Carry Consulting Oy Kahvikivi Oy
Tawastia Group Cucurbita Oy
Cervi Talotekniikka Oy Plutoni Oy
Evet Design Oy Hämeen Yrittäjät
Suomen Puukerrostalot Oy Kiwat autot
Gylling Accounting Hämeenlinna Oy Vispus Oy
Lassila & Tikanoja Oyj Janakkalan kunta
Janakkalan Teollisuusalueet Oy

Usein kysytyt kysymykset

Hämeen Mafiaa ympäröi perinteisesti salaperäisyys, mutta jotain kuitenkin voimme tapahtumasta paljastaa.

Lue usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia

Mikä on Hämeen Mafia?
Hämeen Mafia on yrityksille ja yrittäjille tarkoitettu verkostoitumistilaisuus. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi, ensimmäisen kerran se pidettiin vuonna 2006. Se on mielenkiintoinen kokonaisuus asiantuntijapuheenvuoroja, viihdettä ja bisnestä. Tilaisuus alkaa sukukokouksella salaisessa paikassa ja jatkuu risteilyllä. Osallistujan ei tarvitse kuin hypätä bussin kyytiin, kaikesta on huolehdittu puolestanne.

Kuka Hämeen Mafian järjestää?
Kaikki järjestävät Mafian! Eri kumppanuudet mahdollistavat onnistuneen tapahtuman. Operaattorina taustalla pyörii Linnan Kehitys Oy ja risteilyn osalta vastuullinen matkanjärjestäjä on matkatoimisto Häme Matkat Oy.

Kuinka monta osallistujaa tapahtumassa yleensä on ja kuka voi osallistua?
Hämeen Mafiassa on keskimäärin 300-350 osallistujaa. Vuosien mittaan meitä on ollut mukana jo yli 2000. Mukaan voivat lähteä kaikki yritykset ja yrittäjät, tervetuloa!

Missä sukukokous pidetään ja kuka siellä esiintyy?
Sukukokouksen sijaintipaikka ja esitykset ovat perinteisesti salaista tietoa. Ohjelma on aina laadukasta ja ajankohtaista. Aikaisempina vuosina puhujina ovat olleet mm. Arman Alizad, Leena Mörttinen, André Noël Chaker, Henkka Hyppönen ja Raimo Sailas.

Näyttää siltä, että en ehdi osallistua kuin sukukokoukseen. Voinko ostaa lipun vain sinne?
Sukukokoukseen ei myydä erikseen lippuja, pakettihinta sisältää koko ohjelman. Sukukokous on vain yksi osa ohjelmasta, suosittelemme lämpimästi hyödyntämään koko tarjonnan.

Mitä osallistumispaketin hintaan sisältyy?
Hinta sisältää ohjelman ja kuljetukset, laivamatkat valitussa hyttiluokassa, kuohuviinilasillisen sekä buffet-päivällisen ja buffet-lounaan ruokajuomineen, meriaamiaisen A-B-luokassa, erikoisaamisen De Luxe -luokassa.

Lähtö on jo puolilta päivin, koska saa ruokaa?
Sukukokouksessa on tarjolla pientä suolaista, varsinainen ruoka on sitten vasta laivalla klo 20.30.

Kuinka pääsen kumppaniksi?
Kumppanit tekevät tapahtuman, meillä on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja miten yrityksesi voi olla mukana. Kumppanuuksia hoitaa Ville Viholainen, ville.viholainen@linnan.fi tai 050 476 5832.

Haluan muuttaa varaustani, mitä teen?
Voit ottaa yhteyttä Häme Matkoihin, mafia@hame-matkat.fi tai 03 675 9331 ja asia hoituu.

Meitä on lähdössä samasta yrityksestä 10 henkilöä, voinko ilmoittaa kaikki yhdellä lomakkeella?
Lomakkeella voi ilmoittaa max. kaksi henkilöä kerralla. Voit siis täyttää lomakkeen useamman kerran tai olla suoraan yhteydessä Häme Matkoihin mafia@hame-matkat.fi tai 03 675 9331.

Kuka on kummisetä?
No comment.

Vuoden 2017 Mafiasta sanottua ja kuvattua

Vuoden 2017 Hämeen Mafia sai jälleen loistavat palautteet osallistujilta (asteikko 1-5).  

Tapahtuman kokonaisarvosana 4,53
Tapahtuman tarpeellisuus 4,63 

Lue lisää

Näin suvun jäsenet tapahtumaa kommentoivat:

”Nyt oli paras reissu kokonaisuudessaan (kolmas matka nyt). Tapaamiset onnistuivat hienosti myös to-illalla Cornerissa. Tämä oli hyvon hoidettu matka. KIITOS :) !

”Kiitos taas hienosta tapahtumasta!”

”Mahtava paikka verkostoitua. Paljon vanhoja sekä uusia ihmisiä tuli tavattua. Uskon että kaikki olivat tyytyväisiä tapahtumaan.”

Vuonna 2017 linja-autot starttavista torilta, sukukokous pidettiin ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa, Aulanko-areenalla.

Vuoden 2015 Hämeen Mafiaa vietetiin aurinkoisessa säässä.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö, anna meille palautetta tai vinkkaa hyvästä kehityskohteesta.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

@

Ei aktiivisena viimeaikoina