Linnan Kehityksen tiimi on vahvistunut viidellä

Julkaistu 18.04.2018

Linnan Kehityksen asiantuntijakaartiin on alkuvuoden aikana saatu lisää viisi osaajaa.

Jo joulukuun puolella työnsä aloitti Linnan Kehityksen uusi talouspäällikkö Marco Björkskog, joka työskenteli aiemmin vastaavalla tittelillä Hämeenlinnan seurakuntayhtymän palveluksessa.

– Linnan Kehitys on toimintaympäristönä erittäin mielenkiintoinen. Kaupungin kehittäminen ja politiikan seuraaminen kiinnostaa tosi paljon.

Monipuolisesti liikuntaa, muun muassa juoksua, golfia ja jääkiekkoa, harrastava Marco arvostaa Hämeenlinnassa erityisesti kaupungin historiaa sekä kauniita ulkoilureittejä.

Markkinointisuunnittelijana tammikuussa aloittanut Susanna Marttila on aiemmin työskennellyt markkinoinnin parissa varainhoitopankki Evlissä ja Ypäjän Hevosopistolla.

– Halusin konservatiivisesta pankkimaailmasta astetta luovempaan työhön ja työpaikan lähempänä kotia. Linnan Kehityksellä inspiroivat itsenäiset ja monipuoliset työtehtävät, viime vuonna paluumuuton Hämeenlinnaan tehnyt Susanna kertoo.

Susanna on hevosnainen henkeen ja vereen. Hän kilpailee kouluratsastuksessa ja valmentaa omaa vikellysryhmää. Suurimman sijan Susannan sydämestä saa silti Paavo-kissa.

Hämeenlinnassa parasta Susannan mielestä on sijainti loputtomien vesistöjen äärellä.

Linnan Kehityksen vahvistukset: Heidi Nurmi (vas.), Marko Ahtiainen, Tanja Lupari, Marco Björkskog ja Susanna Marttila.

Niin ikään alkuvuodesta viestintäsuunnittelijana aloittanut Tanja Lupari palasi juurilleen pari vuotta sitten. Tanja on työskennellyt aiemmin yli 10 vuotta markkinointi- ja viestintätehtävissä sekä freelance-toimittajana.

– Hämeenlinna on minulle kuin nuoruuden rakkaus, vanha suola joka ei koskaan lakannut janottamasta. 15 vuotta Helsingissä sai tarkastelemaan ja arvostamaan Hämeenlinnaa ihan uudesta näkökulmasta. Haluan olla mukana seudun elinvoiman kehittämisessä ja tehdä arvojeni mukaista työtä, jonka merkitys heijastuu toimiston ulko-ovea pidemmälle – Linnan Kehityksellä se on mahdollista.

– Hämeenlinnassa kaikki on brändilupauksen mukaisesti ihan lähellä, oli kyse sitten joogasalista, lenkkipoluista, keskustan palveluista tai kakkoskodista maaseudun rauhassa Hauholla.

Marko Ahtiainen aloitti maaliskuussa kokonaan uudessa toimenkuvassa yritys- ja yhteysmanagerina.

Marko kertoo työskennelleensä viimeiset 18 vuotta työllisyyden ja yrittämisen parissa ”käynnistäjänä” erilaisissa start-upeissa, projekteissa ja hankkeissa, sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

– Kun näin ilmoituksen Linnan Kehityksellä avoinna olevasta paikasta, ajattelin heti, että sehän on kuin minulle räätälöity. Kehittäminen on luonteva jatko käynnistämiselle ja Linnan Kehityksessä yhdistyy kaikki se, mitä olen aiemmin tehnyt – uudella tavalla.

Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat Marko myös työn ulkopuolella. Työn vastapainoa tarjoaa kestävyysurheilu kuten hiihto ja juoksu sekä mökkeily.

Markon mielestä historia ja nykyisyys yhdistyvät Hämeenlinnassa ainutlaatuisella tavalla.

– Hämeenlinna on mahdollisuuksien kaupunki, jossa tapahtuu paljon koko ajan kasvavassa määrin.

Aiemmin rekrytointipalvelun kautta Innoparkin aulapalvelussa työskennellyt Heidi Nurmi on vakinaistettu Linnan Kehityksen palveluassistentiksi. Heidi jatkaa Innoparkin aulapalvelussa hyvillä mielin.

– Innoparkissa on hyvä ilmapiiri ja asiakasyritysten ihmiset ovat todella mukavia.

Vapaa-ajallaan Heidi viettää aikaa kavereiden kanssa ja sisustaa ahkerasti. Hämeenlinnassa parasta on luonto ja Aulangon kävelyreitit.

– Hämeenlinna on kaunis kaupunki, jonka erityisesti kesä herättää henkiin.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö, anna meille palautetta tai vinkkaa hyvästä kehityskohteesta.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

@

Ei aktiivisena viimeaikoina