Surmanajajista mainostoimistoyrittäjiksi Hämeenlinnaan

Julkaistu 01.03.2018

Mikko ja Heidi Leivon tausta surmanajajina on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen. Vaikka ammattilaisura on jo taakse jäänyttä elämää, on monet surmanajossa elintärkeät toimintamallit otettu käyttöön uudella yhteisellä uralla mainostoimistoyrittäjinä. Viime syksynä Leivot asettivat yrityksensä ja perheensä kiintopisteeksi Hämeenlinnan.

Leivojen yritys Hm-Media Oy keskittyy asiakaslehtien ja yritysjulkaisuiden tuotantoon. Palvelupaletista löytyy myös nettisivujen valmistusta ja graafista suunnittelua.

– Meillä lehtiä tehdään ensisijaisesti luettavaksi. Asiakaslehdet elävät parhaillaan uutta nousukautta, koska monet yritykset kokevat hukkuvansa internetin syövereihin. Asiakaslehden avulla voidaan tehdä kohdennetumpaa sisältömarkkinointia, Heidi Leivo pohtii.

Leivot työskentelivät aiemmin ammattimaisina surmanajajina, kiertäen itse rakentamansa shown kanssa maailmaa kahdeksan vuotta – Mikko Leivo jo ennen sitä – 27 eri maassa. Suomalaisia surmanajajia on ollut ennen Leivoja vain kourallinen ja maailmallakin lajin ammattilaiset ovat harvinaisuus.

– Ulkopuoliset näkivät usein vain työmme huipennuksen, kaksi moottoripyöräilijää valtavan teräspallon sisällä. Suurin työ tehtiin kuitenkin markkinoinnin ja myynnin parissa myydessämme esitystämme erilaisiin tapahtumiin aina kylämarkkinoista kansainvälisiin MotoGp- ja Formula 1 –kisoihin ympäri maailman.

– Näiden vuosien aikana oivalsimme käytännön kautta aika paljon siitä, miten markkinointia kannattaisi tehdä ja minkälaiset tarinat ihmisiä kiinnostaa. Se tekee meistä hyviä myös nykyisessä työssämme.

Surmanajossa ei ole varaa virheisiin

Leivot lopettivat ammattilaisuransa vuonna 2010 ja muuttivat takaisin Suomeen.

– Kohtaloaan ei voi ikuisesti uhmata. Meillä oli muuttokuormassa mopojen lisäksi yksi mokkamasteri. Aluksi menimme vanhempien kesämökille miettimään, mitä meistä tulee isoina, Leivot naureskelevat.

Ajatus omasta mainostoimistosta oli syntynyt jo ennen ammattiuran lopettamista. Mikko oli tehnyt uran ohessa freelance -toimittajan töitä moottorialan lehdissä, Heidi puolestaan opiskellut ohjelmistotekniikkaa sekä web-sivujen ja –sovellusten ohjelmointia.

– Yritys sai alkunsa kun pohdimme vahvuuksiamme ja mitä syntyy, kun ne yhdistetään. Löysimme toimivan kombinaation ja selkeät työnjaot myös tällä saralla. Minä teen kaikki likaiset työt, eli taitot, grafiikat ja teknisen toteutuksen, Heidi virnistää. – Mikko tuottaa sisällön ja pyörii kylillä asiakkaiden luona.

15 vuotta yhdessä työskennellyt pariskunta toteaa terävimpien särmien hioutuneen jo moneen otteeseen.

– Jo toisen pikkurillin asennosta näkee, ettei jotain tiettyä keskustelua kannata jatkaa.

Monet surmanajossa elintärkeät toimintametodit on siirretty sujuvasti myös teräshäkin ulkopuolelle. Yhteistyö pohjautuu saumattomaan luottamukseen ja sovituista säännöistä ei luisteta senttiäkään.

– Harvassa lajissa on pakko luottaa toiseen yhtä paljon kuin surmanajossa. Olemme myös oppineet tekemään kaiken viimeisen päälle.

Siihen on osasyynä kuuluisa kantapään kautta hankittu kokemus.

– 3000 kiloisen pallon kasaaminen joka kerta ennen showta on raskas homma, johon tarvitaan nosturi ja yli 300 pulttia. Espanjassa palkkasimme avuksemme pari kaveria, joilta oli jäänyt yksi sauma kiristämättä. Pallo aukesi vaarallisesti kesken näytöksen, mutta onneksi mitään vakavampaa ei päässyt tapahtumaan. Jälkikäteen mietimme, että paras henkivakuutuksemme on se, että teemme kaiken itse ja yhdessä, Mikko muistelee.

– Sama kuvio toistuu nykyisinkin. Kahden pienen lapsen kanssa arjen aikatauluttamisessa on oma hommansa. Välillä käydään kireitä neuvotteluita siitä, kumman työt ovat tärkeämpiä ja kumpi lähtee hakemaan lapset hoidosta. Mutta voidaan yhä sanoa, että ollaan parhaita kavereita keskenämme, Heidi lisää.

Hämeenlinna on kaikille matkan varrella

Uutta elämäänsä käynnistäessään Leivot asettuivat maaseudulle Karkkilan kupeeseen.

– Olimme asuneet niin kauan isoissa kaupungeissa, että meillä oli idyllinen visio maalla asumisesta. Aluksi se olikin tosi ihanaa, kun pääsimme ajamaan enduroa suoraan omasta pihasta, edelleen intohimoisiksi moottoripyöräihmisiksi tunnustautuvat Leivot muistelevat.

Tilanne muuttui lasten synnyttyä.

– Tuli ikävä naapureita, katuvaloja ja omia vanhempia. Yrittäjälle tukiverkoston apu esimerkiksi lasten hoidossa on korvaamatonta.

Leivot miettivät muuttoa Espooseen, Vantaalle ja moneen muuhunkin kaupunkiin. Sekä tietenkin Tampereen seudulle, josta molemmat ovat kotoisin. Lopulta kompassi asettui Hämeenlinnan kohdalle.

– Mikko matkustaa työnsä puolesta paljon ympäri Suomea, joten työmatkat lyhenivät huomattavasti Hämeenlinnaan muuton myötä. Lapsiperheessä yhdenkin tunnin säästö suuntaan tai toiseen on merkittävä. Hämeenlinnaan myös asiakkaiden on helppo poiketa.

Leivot kertovat Hämeenlinnan kiehtoneen heitä kaupunkina, vaikka paikkakunta olikin entuudestaan vieras.

– Hämeenlinna on kaunis ja sopivan kokoinen kaupunki, jossa on riittävästi palveluita. Muutimme keskellä pahimpia räntäsateita ja pimeyttä, joten odotamme innolla, että pääsemme nauttimaan kesäisestä Hämeenlinnasta ja kaupungin huikeista liikunta- ja urheilumahdollisuuksista toden teolla.

Toimisto tuo ryhtiä yrittäjyyteen

Hm-Median toimisto sijaitsee Linnan Kiinteistökehityksen vuokratoimitiloissa MyllyKulmassa, Turuntien varrella.

– Löysimme toimistotilan googlettamalla alueen tarjontaa. Linnan Kehityksen Pia Sipilä tuli esittelemään meille tiloja ja asiat etenivät nopeasti. Tykästyimme paikkaan heti. Sijainti keskellä kaupunkia, moottoritien rampin vieressä, on hyvä askel lähteä kehittämään omaa toimintaa.

Leivoille oli itsestäänselvyys, että työtilat pidetään erillään kodista.

– Oma toimisto tuo työpäiviin ryhtiä. Toisaalta meillä käy säännöllisesti asiakkaita, joten tarvittaessa voimme varata MyllyKulman yhteisen neuvotteluhuoneen käyttöömme.

Sijainnin lisäksi MyllyKulmasta on kuukausien aikana löytynyt monta muutakin hyvää asiaa.

– MyllyKulmassa parasta on yhteisöllisyys. On tärkeää, että kahvia hakiessa voi vaihtaa muutaman sanan muiden yrittäjien kanssa.

Linnan Kehityksen Pia Sipilä iloitsee MyllyKulman ”uudesta noususta” parin viime vuoden aikana.

– MyllyKulmassa tehtiin remontti ja ilmeen raikastus, jonka myötä sen vuokrausaste on tällä hetkellä jo yli 90 %. Keskustapaikoissa on yleensä haasteena parkkipaikat, mutta niihinkin saatiin hyviä ratkaisuja. MyllyKulmaan on kehittynyt omaleimainen työyhteisö monen eri alan toimijoista.

Hm-Median toiminta käynnistyi kuin itsestään ja asiakasreferenssit ovat puhuneet puolestaan siinä määrin, että omaan markkinointiin ei ole ehditty panostaa juuri lainkaan.

– Seuraavaksi lähdetään hakemaan kasvua. Olemme löytäneet Hämeenlinnasta jo pari hyvää freelanceria ja näin saatu jaettua omaa työtaakkaa, Leivot kertovat.

– Vuoden päästä olemme toivottavasti saaneet tuplattua asiakaslehtituotannon määrän ja palkattua ensimmäiset työntekijät yritykseen. Odotamme uteliaina, millaiseksi Hämeenlinnan rooli elämässämme muodostuu.

Kirjoittaja

  • Linnan Kehitys Oy

    blogi

    010 524 3261

Jaa LinkedInissä

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö, anna meille palautetta tai vinkkaa hyvästä kehityskohteesta.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

@

Ei aktiivisena viimeaikoina