EcoIntellect avasi tehtaansa Industrial Park MOREen

Industrial Park MOREn Karanojan kiertotalousalueelle rakentui talven ja kevään aikana kiertotalousyritys EcoIntellect Oy:n ensimmäinen tehdas. Vuonna 2022 perustettu yritys valmistaa ja myy räätälöityjä tuhkapohjaisia sideaineita infra- ja ympäristörakentajille.

“Tehtaamme on huippu moderni ja ainutlaatuinen Suomessa. Olemme suorittaneet koeajoja kevään ajan ja nyt kesän aikana tuotanto saatiin käyntiin suunnitellusti”, kertoo yhtiön kaupallinen johtaja Henry Mantsinen.

Yhtiön ensimmäinen hanke toteutettiin elokuussa Vihdissä, kyseessä oli maantiehanke, jossa EcoIntellect vastasi myös sideaineen levityksestä.

”Hanke onnistui hyvin ja aikataulun mukaisesti. Seuraavan puolen vuoden ajan koko tuotanto on menossa uuteen rakennuskohteeseen Turun Lauttarannan alueelle”, Mantsinen jatkaa.

EcoIntellectin uusiosideainetuotteita voidaan käyttää kaupallisten sideaineiden korvaamiseen stabilointikohteissa, joissa maaperä lujitetaan sideaineella kantavaksi rakennepohjaksi. Tällaisia kohteita ovat mm. tienpohjien vahvistukset, kenttärakenteet ja satamarakentaminen. Tuotteet valmistetaan teollisuuden sivuvirroista mm. voimalaitosten lentotuhkasta ja jätekipsilevyistä. EcoIntellectin sideaineen hiilijalanjälki onkin peräti 65–85 % pienempi verrattuna perinteisiin rakennusmateriaaleihin ja stabilointi työmuotona vähentää jopa 40 % rakennuskustannuksista.

Industrial Park MOREn tavoitteena on luoda edellytykset hiilineutraalille, kestävälle, ilmastoystävälliselle yritystoiminnalle. Oleellinen osa Industrial Park MOREa onkin alueen keskellä sijaitseva Karanojan kiertotalousalue, joka valikoitui EcoIntellectin tehtaan sijainniksi. Alue vakuutti EcoIntellectin erityisesti yhteistyökumppaniensa ja sijaintinsa puolesta.

Karanojan kiertotalousalueen omistaja Kiertokapula Oy oli alusta lähtien tukemassa EcoIntellectia investointihankkeessa. Kiertokapula mahdollisti omalta osaltaan tehdasinvestoinnin toteutumisen rakennuttamalla kenttäalueet, sekä raaka-aine varastohallin. Myös Hämeenlinnan kaupungin elinkeinoyhtiön Linnan Kehityksen aktiivinen yhteydenpito vakuutti yritykselle MOREn tarjoavan loistavan maaperän menestyä.

“Sijaintinsa puolesta Industrial Park MORE on lähellä markkinoitamme eli pääkaupunkiseutua, Turkua ja Tamperetta, mihin rakentaminen keskittyy. Lisäksi paikallisesti on saatavilla raaka-aineita tuotantoamme varten. Esimerkiksi Karanojalle tulevat kipsilevyt saavat meillä uuden elämän osana tuhkapohjaista sideainetta”, Henry Mantsinen summaa sijainnin etuja.

MORE tukee vahvasti kiertotalouden hyödyntämistä yritystoiminnassa ja Karanojan kiertotalousalue on laajenemassa. Alueella toimii EcoIntellectin lisäksi mm. biohiiltä tuottava PUHI ja Tehokierto.