Hämeenlinnan kaupunkimarkkinointi luottaa sähköisiin kanaviin

Visit Hämeenlinnan some-kanavat ylsivät hurjaan kasvuun vuonna 2019. Instagramin seuraajamäärä kasvoi peräti 82,9 % yli 3000 seuraajaan ja Facebookissakin kasvua tapahtui 12,7 % verran. Verkkosivu-uudistus toi 61,2 % nousun kävijämääriin.

– Sisällöntuotantomme on suunnitelmallista, säännöllistä ja selkeästi vastuutettua – siinä avainsanat some-kanavien menestykseen, pohtii Linnan Kehityksen viestintäsuunnittelija Tanja Lupari.

– Laadukas sisällöntuotanto vaatii herkkiä anturoita ja nopeaa reagointia ympäröiviin ilmiöihin sekä puheenaiheisiin – pientä salapoliisityötä unohtamatta! Kaiken tekemisen lähtökohtana tulee olla yleisön – vierailijoiden ja nykyisten tai tulevien asukkaiden – intressien tunnistaminen ja niihin vastaaminen, kertoo Lupari.

–  Meillä sometetaan tosissaan ja sen kyllä huomaa, toteaa kaupunkimarkkinoinnista vastaava Linnan Kehityksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kati Tiitola.

–  Haluamme näkyä siellä, missä ydinkohderyhmämme, eli nuoret aikuiset, ovat. Digikanavien analytiikka kertoo rehellisesti sen, mikä kohderyhmää kiinnostaa ja mikä ei. Seuraamme tarkasti kävijöitämme ja linjaamme toimintaamme sen mukaan.

Digitaaliset kanavat kampanjoinnin työvälineinä

Digitaaliset kanavat ja niiden ympärille rakennettavat kampanjat ovat kaupunkimarkkinoinnin keskeisin työkalu.

–  Vaatii rohkeutta tehdä tarkkaan rajattuja kohderyhmä- ja kanavavalintoja, mutta se on ainoa tapa tehdä vaikuttavaa markkinointia suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin, Tiitola toteaa.

Kaupunkimarkkinointitiimi suunnittelee ja toteuttaa pari isoa markkinointikampanjaa vuodessa. Vuonna 2019 kaupunkimarkkinoinnin pääkampanjat rakennettiin ajankohtaisen vastuullisuusteeman ympärille.

– Houkuttelimme Hämeenlinnaan väkeä istuttamaan kuusentaimia ja lähimatkailemaan. Kampanjat toimivat hyvin; saimme 30 000 uutta taimea istutettua ja matkailukohteiden ja tapahtumien kävijämäärät kasvoivat lähes some-kanavien kasvulukujen tahtiin.

Tiimi tekee lisäksi yhteismarkkinointia Hämeenlinnassa kasvua hakevien tapahtumien kanssa.

Kesän kohokohta oli Kantolan tapahtumapuiston Metallica-suurkonsertti, joka toi Hämeenlinnaan 55 000 konserttivierasta. Peräti 24 % eli noin neljäsosa konserttiyleisöstä vieraili Hämeenlinnassa ensimmäistä kertaa. Tapahtumarintamalla vahvaa kasvua tekivät muun muassa lasten taidefestivaali Hippalot 29,4 % ja Hämeen keskiaikafestivaalit 18,6 % kasvulla edelliseen vuoteen verrattuna.

Hämeenlinna-brändi uudistettiin vuonna 2015 ja siitä lähtien kaupunkimarkkinointia on tehty nykyisessä muodossa Linnan Kehityksen operoimana. Kaupunkimarkkinointitiimin ydintehtävä on hakea huomiota Hämeenlinnaan ja houkutella sitä kautta kaupunkiin lisää vierailijoita. Viimeisimpänä esimerkkinä Hämeen linnan joulukuinen valaisukilpailu, joka sai runsaasti näkyvyyttä somessa ja päätyi valtakunnan ykkösuutisiin saakka.  

Lisätiedot:

Kati Tiitola
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Linnan Kehitys Oy
Kaupunkimarkkinointi, Hämeenlinna-brändi
kati.tiitola@linnan.fi
p. 040 547 5454

Tanja Lupari
Viestintäsuunnittelija, Linnan Kehitys Oy
Visit Hämeenlinna
tanja.lupari@linnan.fi
p. 050 523 9357

1/2020